tiistai, 24. heinäkuu 2007
13:30-15:30
Ai niin kun uhkasin kirjoittaa liikkumisiakin tähän: aamuaerobinen (lenkki 8km) jonka jälkeen söin vasta kahdentoista maissa mikä oli liian myöhään laulamista ajatellen, yrjö oli tulla kun tein staccatoharjoituksia...
Huomasin tuossa että mulla on ollut turhan negatiivinen asenne epäonnistumisia kohtaan. Tämä on laji, jossa on pakko kokeilla - antaa itselleen lupa myös laulaa huonosti ja väärin, sillä muuten kehittyminen ei ole mahdollista. Mietin aika paljon sanontaa "huonolla tekniikalla rajat tulevat vastaan, hyvällä eivät koskaan". Siinä on tavoitetta - toisaalta pitää oppia erottamaan, mikä raja on tavoittelemisen arvoinen ja mikä ei. Tänään ääniharjoitukset sujuivat hyvin, löysin jopa sellaisen rentouden, että naama soi ja silmäkuopissa tuntui. Opettaja sanoo, että sen pitäisi tuntua, minulla vain tuntuu hyvin harvoin. En osannut sanoa missä se tuli, tein vain Zadekin ng-harjoitusta.
Lauloin vähän Marchesia mutta yhteensä tein tunnin ääniharjoituksia. Korkea alue soi, samoin matala. A-K Kaappola oli raa'an rehellinen sanoessaan jotain sinne päin että yläalueen pitäminen auki vaatii ihan sikana työtä. Ja se on sentään koloratuuri, minä en! Lauloin jalokiviaariaa joka tahmoi niin perkeleesti.
Olin heittää hanskat tiskiin mutta sitten kävin kiinni ihan vain raivolla että minähän osaan. Mietin että tämän tekninen runkkaaminen ei kyllä auta sitten yhtään ja menin mielikuvien kautta. Ajattelin olevani Anna Nicole Smith (rip) ja poussaavani, tiettyä sensuellisuutta (onko toi sana?!) hain, sehän siinä vähän on koko aariassa ideana. Sit kokeilin sitä että olen aivan järjettömän arjakoriseva-tekoinnoissani että suorastaan pompin. Sit treenasin taas sillä tavalla että ai kun vatsaan koskee - alakroppa lähtee tukemaan ihan luonnollisesti kun oikein uskoo siihen mitä tekee.
Kun luottaa tarpeeksi, kroppa ja mieli alkaa uskoa siihen mielentilaan. Mun pitää nyt soveltaa seuraavien päivien treenaamiseen sopivassa määrin tuota mutta sopivassa määrin tekniikkaa. Mielikuvaharjoittelu toimii paremmin kuin hyvin, liika analyyttisyys vaan blokkaa ja pistää lukkoon. Jälleen kerran mietin, mikä helvetti tässä on järkeä, mutta kai sitä voisi hölmömpääkin harrastaa. Huomasin kyllä sen, että nyt kun on aika sitkeästi harjoitellut sen pari tuntia päivässä, kolmekin menee jo ihan kevyesti.. Se on ollut hurjan yllättävää että vaikka laulaisin 3-5h päivässä, ääni ei väsy. Eli tekniikka on edes joten kuten kohdillaan - varsin lohdullista ja rohkaisevaa! Huomenna taas... nyt Harry Potterin kimppuun :)
