Harjoittelin toissa päivänä puolisen tuntia. Sain vain korvat lukkoon ja suunnattoman vitutuksen.
Tämän päivän harjoittelu korvasi sen.

18.00-20.00 (10 min tauko, sis. vessassa angstausta ja puhelun kaverille)

Oren brownin jodlausharjoitusta, pärinää, pitkää s-kirjainta pidellen pötsistä kiinni, ininöitä..
Lauloin viimein Neddaa. Opettelin (siis myös istuttelin) resitatiivin "qual fiamma" ja sitten ballatellaa kaksi sivua. Ensin ei tunnut istuvan sitten millään ja tuntui tosi toivottomalta. Luin kumpaakin tekstiä rytmissä ja sitten pimputin pianolla melodiaa, sitten tein kumpaakin samanaikaisesti. Sitten luin tekstiä "kovaäänisesti kuiskaten" eli yrittäen tuntea konsonantit mahdollisimman voimakkaasti selässä, kyljissä ja alavatsassa. Laulaessa tahmoi edelleen, kokeilin pienellä ng-äänteellä. Parani. Sitten keksin ajatella ylhäältä päin ja "ilmavirran kanssa" ja se alkoi soida tosi hyvin ja kevyesti. Toinen juttu: yritin ajatella ihan kauheita kipuja. Kivun (esimerkiksi menkat) ajattelu jotenkin saa tuen toimimaan hyvin ja se "ininä", äänen pieni ydin tulee mukaan. Huomasin toisenkin jännän asian: mun ei kannata tosiaankaan aukoa suuta isoksi i- ja e-kirjaimilla ennen kuin ylimenossa. Ja sittenkin ajatella sitä avausta sisään-ylöspäin eikä alaspäin huulilla. Jos avaan suuta liikaa, siitä tulee poikittainen, vaikka miten yrittäisin ajatella noita kirjaimia solakoiksi!
Kiinnitin huomiota k-kirjaimen leukoja jäykistävään vaikutukseen. Leukaperät pitäisi saada avattua oikeastaan jo ennen kuin k on sanottu loppuun..

Olen ihan yllättynyt, kuinka hyvin harjoittelu lähti sairauden jälkeen käyntiin.