Perjantaina treenasin noin tunnin, mutten saanut aikaan mitään mainittavaa. La-su menivät taas hyvin aikomuksin - mikä siinä lähtemisessä on vaikeaa? Ei pidä arpoa vaan mennä :) Nyt en ruoski itseäni, sillä siinä ei ole mitään hyötyä. Itsepähän tunnen nahoissani jollen treenaa.
Tänään intensiivistä harjoittelua 14.30-17.15:
Oren Brownin ö-u- harjoitusta 1-5-3-8-5-3- jne staccatolla, joka ei enää yllättäen toiminutkaan kolmiviivaisessa oktaavissa kun kokeilin sitä koko session jälkeen. Lauloinko väärin? No ehkei pidä verrata itseään Birgit Nilssoniin joka lauloi Yön kuningatarta Götterdämmerungin jälkeen ihan vain testatakseen, onko tekniikka kohdallaan. TAI SITTEN PITÄÄ!!!! Ei Birgit voinut olla väärässä.
Opettelin kromaattisen Marchesin jota sai tosissaan hangata että se meni edes joten kuten, puolisävelaskeleet on yllättävän vaikeita. Hoksasin sitten harjoitella neljäsosia sointuina (eli otin aina vain kuudestoistaosakuvion ekan sävelen) ja ylinouseviahan sieltä löytyi, ei ihme kun kuulosti kummalta. Yläpuolisuuden ajatteleminen on erityisen tärkeää juoksutuksissa, siis se että ajattelee sekä korkeinta että matalaa samanaikaisesti. Ja suora mutta elastinen ryhti.
Jossain puolentoista tunnin kohdalla mietin että miksi hitossa yritän ja tahkoan kun tämä on aina niin helvetin hankalaa...
No mutta, sarvesta härkää, "ytimen" löytäminen oli taas yksi juttu, sain sitä mukaan ininällä. Tajusin myös että soundi menee poikittain ja "kierron kautta" jos avaan suuta liikaa ylimenossakin, check. Eli ylimenossa pitää ajatella tositosi pienesti. Vai pitääkö? Tuntuu, että olen teknisesti enemmän pihalla kuin koskaan. Liiallinen harjoittelu on siis vahingollista. Se kiva ja mukava säilyisi jos jättäisi ongelmakohdat huomiotta. :D Huomenna tsekkaan jotain ihan uusia lauluja että näen olenko oikeasti saanut teknisesti mitään aikaan kuukauden sisään..
Lähes kolmen tunnin treenauksen jälkeen puheääneni oli, noh... vähän liian ärsyttävän stereotyyppisen laulajamainen. No ainakin se oli soiva. Pitää kysyä opettajalta onko se huono vai hyvä juttu!
Tänään intensiivistä harjoittelua 14.30-17.15:
Oren Brownin ö-u- harjoitusta 1-5-3-8-5-3- jne staccatolla, joka ei enää yllättäen toiminutkaan kolmiviivaisessa oktaavissa kun kokeilin sitä koko session jälkeen. Lauloinko väärin? No ehkei pidä verrata itseään Birgit Nilssoniin joka lauloi Yön kuningatarta Götterdämmerungin jälkeen ihan vain testatakseen, onko tekniikka kohdallaan. TAI SITTEN PITÄÄ!!!! Ei Birgit voinut olla väärässä.
Opettelin kromaattisen Marchesin jota sai tosissaan hangata että se meni edes joten kuten, puolisävelaskeleet on yllättävän vaikeita. Hoksasin sitten harjoitella neljäsosia sointuina (eli otin aina vain kuudestoistaosakuvion ekan sävelen) ja ylinouseviahan sieltä löytyi, ei ihme kun kuulosti kummalta. Yläpuolisuuden ajatteleminen on erityisen tärkeää juoksutuksissa, siis se että ajattelee sekä korkeinta että matalaa samanaikaisesti. Ja suora mutta elastinen ryhti.
Jossain puolentoista tunnin kohdalla mietin että miksi hitossa yritän ja tahkoan kun tämä on aina niin helvetin hankalaa...
No mutta, sarvesta härkää, "ytimen" löytäminen oli taas yksi juttu, sain sitä mukaan ininällä. Tajusin myös että soundi menee poikittain ja "kierron kautta" jos avaan suuta liikaa ylimenossakin, check. Eli ylimenossa pitää ajatella tositosi pienesti. Vai pitääkö? Tuntuu, että olen teknisesti enemmän pihalla kuin koskaan. Liiallinen harjoittelu on siis vahingollista. Se kiva ja mukava säilyisi jos jättäisi ongelmakohdat huomiotta. :D Huomenna tsekkaan jotain ihan uusia lauluja että näen olenko oikeasti saanut teknisesti mitään aikaan kuukauden sisään..
Lähes kolmen tunnin treenauksen jälkeen puheääneni oli, noh... vähän liian ärsyttävän stereotyyppisen laulajamainen. No ainakin se oli soiva. Pitää kysyä opettajalta onko se huono vai hyvä juttu!
Kommentit